HALLITUS |
§ 182 |
12.10.2009 |
KYSYMYS HALLITUKSESSA KÄSITELTÄVISTÄ ASIOISTA
26/00/02/2009
HALL § 182
Hallituksen tehtävistä ja ratkaisuvallasta on määrätty HUS:n hallintosäännön 6 §:ssä:
”Hallituksen tehtävistä on säädetty kuntalaissa ja määrätty kuntayhtymän perussopimuksessa.
Perussopimuksen mukaan sairaanhoitopiiriä johtaa valtuuston alaisena hallitus.
Vastatessaan sairaanhoitopiirin hallinnosta ja taloudenhoidosta hallitus erityisesti keskittyy toiminnassaan sairaanhoitopiirin
strategisten toimintatavoitteiden toteuttamiseen ja talouden tasapainon ylläpitämiseen,
toiminnan tehostamiseen ja sen tarvitsemien rakennejärjestelyjen toteuttamiseen,
toiminnan yhteensovittamiseen;
valtakunnallisten ja erityisvastuualuekohtaisten tehtävien toteuttamiseen,
yliopistollisen terveystieteellisen opetus- ja tutkimustoiminnan järjestämiseen sekä
työnantajatoimintaan ja
hallinnon ohjaukseen.
Hallitus valvoo sairaanhoitopiirin etua, edustaa sairaanhoitopiiriä ja tekee sen puolesta sopimukset, jollei näitä tehtäviä ole johtosäännöillä siirretty muun toimielimen tai viranhaltijan tehtäväksi.
Sen lisäksi hallituksen tehtävänä on käsitellä kuntayhtymän toimintaa ja taloutta koskevat seurantaraportit sekä päättää toimenpiteistä, joihin ne antavat aiheen.
Hallitus päättää:
1.
omistajaohjauksen toimeenpanosta ja konserniohjauksesta;
2.
sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan periaatteista;
3.
toimitusjohtajan virkaa lukuun ottamatta johtajaylilääkärin, konsernin hallintojohtajan, hallintoylihoitajan, henkilöstöjohtajan, liiketoimintajohtajan, talousjohtajan ja viestintäjohtajan, sairaanhoitoalueen johtajan, HYKS:n tulosyksikön johtajan, liikelaitoksen toimitusjohtajan, sekä konsernihallinnon että HUS-Tilakeskuksen tulosalueen virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta;
4.
toimitusjohtajaa lukuun ottamatta konsernin johtoryhmän jäsenten, sairaanhoitoalueen johtajan, HYKS:n tulosyksikön johtajan, liikelaitoksen toimitusjohtajan ja HUS-Tilakeskuksen johtajan ottamisesta virkaan;
5.
henkilöstöstrategian toteuttamisesta, henkilöstöpolitiikan linjauksista kannustavan palkkausjärjestelmän yleisperiaatteista sekä kokonaishenkilöstöresurssien ohjauksesta konsernitasolla;
6.
virka- ja työehtosopimusten määräysten soveltamisesta siltä osin kuin ne sopimuksessa määrätyissä rajoissa on jätetty kuntayhtymän harkintaan;
7.
kuntayhtymän sairaanhoidon palvelujen hinnoista sekä muiden palvelujen hintojen perusteista, jollei liikelaitosten johtosäännöissä ole toisin määrätty;
8.
investointiohjelmasta 500 000 euroa - 10 miljoonaa euroa hankekohtaisesti;
9.
kulutustavara- ja lääkehankinnoista sekä puitesopimushankinnoista ja tilavuokrauksesta päättämällään tavalla sekä muiden kuin liikelaitosten johtokuntien ja sairaanhoitoalueiden lautakuntien alaisista hankinnoista, joiden arvonlisäveroton kustannusarvio on 500 000 – 4 000 000 euroa ja kaikista HUS:n hankinnoista, joiden arvonlisäveroton kokonaiskustannusarvio on yli 4 miljoonaa euroa;
10. kiinteän omaisuuden luovuttamisesta, milloin luovutettavan omaisuuden kauppahinta tai käypä arvo on enintään 1 miljoona euroa;
11.
kiinteän omaisuuden ja osakkeiden ostamisesta;
12. kokonaisarvoltaan yli 500 000 euroa irtaimen omaisuuden ja osakkeiden myymisestä;
13.
pitkäaikaisesta lainanotosta valtuuston talousarviossa tai erikseen tekemän päätöksen asettamissa rajoissa, jollei liikelaitosten johtosäännöissä ole toisin määrätty;
14. kuntayhtymän edustajien nimeämisestä yksityisoikeudellisten yhteisöjen, säätiöiden tai laitosten toimielimiin ja kokouksiin, joiden osalta ratkaisuvaltaa ei ole siirretty edelleen tässä säännössä tai muutoin;
15. toimitusjohtajaa koskevista asioista;
16. selityksen antamisesta valtuuston päätöksestä tehdyn valituksen johdosta; ja
17. muista hallituksen toimivaltaan kuuluviksi katsottavista asioista.”
Hallituksen puheenjohtajan kanssa käytyihin keskusteluihin viitaten esittelijä toteaa, että peruslinjana otsikossa mainittua aihekokonaisuutta pohdittaessa, tulisi olla, että hallitus keskittyy strategisen tason päätöksentekoon.
Hallituksen harkittavaksi esitetään, että seuraavat asiat (vastaa hallituksen päätöksen 3.5.2004 § 96 linjausta) voitaisiin edelleenkin hoitaa viranhaltijoiden toimesta:
Tämänkaltaisia ovat muun muassa hankintatoimen ohje, tietoturvaohje ja
investointiohje.
Toimitusjohtaja yhdessä asianomaisen johtoryhmän jäsenen kanssa
antaa kulloinkin kysymykseen tulevan ohjeen.
HUS:lla on tytär- tai osakkuusyhtiöinä yhteensä 23 kiinteistöyhtiötä ja asunto-osakeyhtiötä. Esityksenä on, että tämänkaltaisiin ja muidenkin osakeyhtiöiden, joissa HUS:lla on vähäinen omistusosuus, yhtiökokousedustajan nimeäisi ja hänet ohjeistaisi toimitusjohtaja.
Hallitus edelleenkin nimeäisi edustajan HUS-Kiinteistöt Oy:n, Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n ja Biomedicum Helsinki Oy:n yhtiökokouksiin ja antaisi yhtiökokousedustajalle mahdolliset toimintaohjeet.
Menettelyn yksinkertaistamiseksi esitetään, että hallituksen esityslistalla olisi omana asiakohtanaan ”ilmoitusasiat”, jonka kohdalla joko listalle merkittynä tai esittelijän suullisesti esittämänä voitaisiin saattaa hallitukselle tiedoksi hallitukselle osoitettuja kirjelmiä, oikeuden päätöksiä, ministeriön ohjeistukset ja tarvittaessa muitakin asioita.
Kuntalain 89 §:n mukaan HUS:n hallituksen on käsiteltävä oikaisuvaatimukset koskien omia sekä alaistensa viranhaltijoiden päätöksiä.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen on mahdollista
hakea muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta. Hankintoja
koskevissa päätöksissä muutoksenhakuviranomainen voi olla myös
markkinaoikeus.
Menettelyn yksinkertaistamiseksi esitetään, että toimitusjohtaja yhdessä asianomaisen johtoryhmän jäsenen kanssa voisi antaa ko. asioissa lausunnon tai vastineen HUS:n hallituksen puolesta silloin, kun lausunto tai vastine on hallituksen aiemman linjauksen mukainen.
Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain (488/1999) 4 luvun
mukaisten eettisen toimikuntien jäsenten nimeäminen esitetään menettelyn yksinkertaistamiseksi tapahtuvaksi johtajaylilääkärin toimesta.
Päätösesitys
Hallitus päättää, kumoten samalla hallituksen päätöksen 3.5.2004 § 96, että
HUS:n sisäistä toimintaa koskevan HUS-tasoisen ohjeen antaa
toimitusjohtaja yhdessä asianomaisen johtoryhmän jäsenen kanssa.
Yhtiökokousedustajien nimeämisestä ja heidän ohjeistamisestaan kiinteistö- ja asuntoyhtiöiden ja muidenkin osakeyhtiöiden, joissa HUS:lla on vähäinen omistusosuus, yhtiökokouksiin päättää HUS:n toimitusjohtaja.
Hallituksen esityslistalla on ”ilmoitusasiat” kohta, jonka kohdalla joko listalle merkittynä tai esittelijän suullisesti esittämänä saatetaan hallitukselle tiedoksi hallitukselle osoitettuja kirjelmiä, oikeuden päätöksiä, ministeriön ohjeistuksia ja tarvittaessa muitakin asioita.
Toimitusjohtaja yhdessä asianomaisen johtoryhmän jäsenen kanssa antaa oikeudelle lausunnon tai vastineen HUS:n hallituksen puolesta oikaisuvaatimus- ja valitusasioissa silloin, kun lausunto tai vastine on hallituksen aiemman linjauksen mukainen.
Jäsenten nimeämisestä eettisiin toimikuntiin päättää johtajaylilääkäri.
Päätös
Esittelijän esityksestä asia poistettiin esityslistalta.
Lisätietoja
Ilkka Kauppinen, p. 471 71204, 0400-512 292